Sunday, 20 April 2014

The resortist in UAE

Ihanaa palata lomatunnelmiin vielä hetkeksi. UAE ja Ras al Khaimah oli loistovalinta täksi talvilomaksi. Aurinkoa ja lämmintä oli lomatarpeiksi: lomaviikon lopussa elohopea kipusi lähes neljäänkymmeneen lämpöasteeseen. Ranta oli pitkä ja vesi lämmintä. Rantaan huuhtoutui päivän mittaan melkoisesti jelly fishejä. Poseerausmallia otettiin itänaapureilta ja sekös meitä nauratti.




















Egyptinkävijän silmissä UAE:ssa kaikkialla oli ilahduttavan siistiä, puhdasta ja raikkaantuoksuista. Kaikki oli suurta: hotellit, ostoskeskukset ja katumaasturit, jolla paikalliset siirtyivät yhdestä ilmastoidusta paikasta toiseen. Abayaan pukeutuneet naiset olivat kauniita ja huoliteltuja. Helmojen alta vilkkuivat Louboutinit ja kainaloissa tai käsivarrella keikkuivat Chanelit ja Diorit. Dubain kulta-soukista ei kimallusta puuttunut kuten kuvista näkyy - toinen toistaan näyttävämmät statement necklacet ja statement earringejä melkein sokaisivat näyteikkunoissa.






Jumeirah Grand Mosque oli suljettu turisteilta itapäivällä, joten ihastelimme sitä ulkoa käsin. Kuva keskustan pilvenpiirtäjistä on otettu auton ikkunasta matkalla Jumeirahiin. Valitettavasti Burj Khalifa, maailman korkein rakennus, näkyy vain puoliksi kuvassa, jonka otin aivan sokkona. Jumeirahissa hämmästelimme Burj Al Arabia, maailman ainoaa seitsemän tähden hotellia, joka on rakennettu keinotekoiselle, palmun muotoiselle saarelle. Sisään meillä ei toki ollut mitään asiaa. 





Luksuksen makuun pääsimme oman Hilton-hotellimme naapurissa, Waldorf Astoriassa, jossa nautimme ilmapiiristä ja drinkeistä.



Aamiaisella, joka oli kertakaikkisen runsas ja herkullinen, parasta oli kahvi, luomumuffinit sekä tuoreet hedelmät. Jälkimmäisiä olisi saanut myös näyttävinä asetelmina paikallisesta Spinney's-marketista.



Hotellimme aulassa oli upea valaisinrypäs á la oriental.



Ja jos haluat tietää, miten resortisti eroaa turistista, lue Forbesin juttu.

My holiday in UAE feels like a distant memory now. I had such a good time though it looked bad at first: it was raining when we arrived and the rain continued the next day. But after that it was all about the sunshine. The temperature rose up to 37-39 degrees by the end of the week. Our days were mostly spend on the beach. Unfortunately there was nothing to see under the surface of the sea so the snorkel and the mask stayed in the drawer the whole week. One day we made a day trip to Dubai. We were almost blinded by all the sparkle in the Gold Souk. The Jumeirah Grand Mosque was very beautiful. The Burj al Arab, the only seven star hotel in the world, was impressive from the outside - as was the silhouette of Burj Khalifa in downtown Dubai. The Dubai Mall has 1.200 stores and boutiques so in 2,5 hours we only managed to see a fraction in the 2,5 hours we had before our Pakistani driver picked us up to drive us back to Ras al Khaimah.

The week went by way too fast and suddenly it was time to return home. If I'd had another week I would have loved to spend it in Dubai - Ras al Khaimah is way too small place to spend two weeks.

If you want to know what's the difference between a tourist and a resortist, click here

Wednesday, 16 April 2014

Harper's Bazaar Arabia

Arabiemiraattien paikallisissa marketeissa oli vähintäänkin oman kotilähikaupan kokoiset lehtihyllyt, joista löytyi muotilehtien versioita Lähi-idästä Australiaan. Tarrasin ensimmäisenä iltana lähi-Spinneyn kassalla Harper's Bazaar Arabiaan. Siitä riittikin luettavaa ja jutunjuurta loppulomaksi. Kuinkahan monta keskustelua aloitinkaan sanoilla "Mä luin Harper's Bazaarista..." 

Harper's Bazaar Arabia ei todellakaan ole yksi yhteen kopio lehden amerikkalaisesta sisarestaan, vaan mielenkiintoisia, ajankohtaisia juttuja täynnä oleva muotiraamattu Lähi-idän muodikkaille ja epäilemättä hyvin etuoikeutetuille naisille. Maaliskuun numeron kylkiäisenä oli erillinen 84-sivuinen The Bazaar Best Dressed 2014, jossa parhaiten pukeutuvat eivät tällä kertaa olleet amerikkalaisia filmitähtiä tai seurapiirikaunottaria, vaan Lähi-Idän huiman kauniita, työssäkäyviä, moderneja uranaisia. No, oli siellä varmaan joku paikallinen seurapiirikaunotarkin ja bloggaajakin edustettuna.

Lentokentältä poimin paluumatkalle lehden huhtikuun numeron. Toivon niin löytäväni toukokuun numeron kotimarketistani, mutta taitaa jäädä haaveeksi, vaikka kauppa Arabiassa sijaitseekin...

Lisää lomakuvia tulossa pääsiäisen ratoksi.


Harper's Bazaar Arabia - insight to the life of priviledged women in the Middle-East. I'm the lucky owner of two spring issues. 

Coming soon: more images from my winter holiday in UAE.

Sunday, 13 April 2014

Siivota vai sisustaa?

Tämä on taas niitä sunnuntaita, kun kotia pitäisi kohentaa ihan vaan pelkästään siivoamalla. Koska siivoaminen ei varsinaisesti ole lempipuuhaani, lykkään siihen ryhtymistä kaikin mahdollisin keinoin. Esimerkiksi postaamalla näitä ihania ruutukaappauksia Harper's Bazaarin jutusta, johon linkin löysin Facebookin uutisvirrastani perjantaina. 

Inspiration board on ollut työlistallani pitkään, mutta en ole vielä löytänyt sille sopivaa paikkaa. Kuvan nähtyäni aloin haluta tätä suorastaan kuumeisesti, joten eiköhän se sopiva paikkakin kohta löydy. 


Miten ihana kaappi! Olen suunnitellut tapettia sekä astiakaappini (Hemnes à la Ikea) että kirjahyllyni (Boknäs) takaseinään. Taidan ryhtyä tuumasta toimeen - pääsiäisen pitkinä pyhinähän ehtii vaikka mitä - jos sopiva tapetti löytyy siiheksi.


Tässä kuvassa minua luultavasti viehättävät eniten nuo hopeanhohtoiset kukkamaljakot ja niiden keväiset kukat, mutta myös tuo tarjotin ja sen huolella valitut esineet - ja vielä tuo huoleton, rennosti seinää vasten nojaava peili/tauluasetelmakin.


Kaksitoista muuta ideaa kodin kaunistamiseksi kevättä ja kesää varten löydät täältä

I found these wonderful ideas to update my home for spring from harpersbazaaar.com. What I need to do right now is NOT to decorate but to clean up the home, but I'm totally lacking inspiration. Looking at photos like this is much more fun. 

Anyway, inspiration board is very much on my to-do list now. I just need to find a place for it. I think wallpaper on the back of the cupboards and/or bookshelves is also worth a try. Beautiful displays with fresh flowers - who wouldn't love them! You can find twelve other great ideas here

Friday, 11 April 2014

Relaxed weekend style

Ihana viikonloppuasu! Huhtikuisessa Helsingissä toki sandaalit on syytä vaihtaa vaikka tennareihin ja päällystakille ja huivillekin on tilausta. Parasta perjantaita ja vallatonta viikonloppua!



This would be a perfect outfit for weekend in LA. In Helsinki the sandals are out of the question in April  but sneakers could work. Of course you would also need a coat and a scarf to keep yourself somewhat warm. I think I might try this - I'll just re-accessorize... I hope you have a wonderful weekend!

Photo: The Edit/net-a-porter.com

Thursday, 10 April 2014

Hulluttelua

Tiedän, vain dorkat käyvät Stockan Hulluilla päivillä... Ajattelinkin käydä siellä lähinnä fiilistelemässä ja nappaamassa silmänympärysvoiteen messiin ja sitten suorinta tietä kotiin. No, eihän se ihan niin mennyt. Harhauduin naistenosastolle, josta löysin kohta itseni sovittamasta Tara Jarmonin tummansinistä lyhyttä ja väljää jakkua - ihanan ohutta villaa. Raitapaidan kanssa á la seilori ja yksivärisen t-paidan tai silkkipaidan kanssa á la klubitakki. Ihanin ikinä! (Kuten kuvan kulmassa kuikuava kisssakin.)





Jostain mallikappalelaatikosta poimin mukaan Tommy Hilfigerin kääntövyön: toinen puoli on turvallinen tummansininen, kääntöpuoli kirkkaanvihreä. Kesäilmeen kruunaa punainen solki. Loistolöytö kahdellakympillä. Korjasin parempaan talteen myös kaksi Hilfigerin huivia (á 19,90 €), molemmat sinipunavalkoisia, viskoosia ja puuvillaa. Matkalla kassalle nappasin vielä valtavasta raitapaitakasasta punavalkoisen Vero Modan t-paidan kohtuulliseen seitsemän euron hintaan.  Ai niin, pikainen poikkeaminen Lindexiin 50 %:n alennuskyltin houkuttelemana aiheutti sen, että ostoskassiin sujahtivat vielä vaalean kitinväriset farkut vitosella! 

Näiden kaveriksi nappaan omasta kenkäkaapistani Union Jack -ballerinat tai laivastonsiniset Jimmy Choot ja tadaa: kokonainen asu on valmis. Miljoonan dollarin look säästöbudjetilla! Rrrrrakastan hyviä diilejä ja tänään tein sellaisia kassillisen.

Ai niin, ostin minä sen silmänympärysvoiteenkin. Normaalihinnalla.

Yeah - I did go to Hullut päivät (Crazy days) of Stockmann department store. I do know that's not very cool, but I couldn't help myself. I absolutely have no regrets since I made the best deals ever: for a little over 200 euros I got almost the whole look, from head to toe. First, fabulous navy blue Tara Jarmon jacket (100% summer wool). The best of the best! To wear underneath that I bought a red and white striped t-shirt. Then a (well, actually two) scarves and a navy/green reversible belt by Tommy Hilfiger. 

From Lindex I found a pair of off-white(ish) jeans for 4,95 €. Now I just need to put my Union Jack ballerinas or my navy pair of Jimmy Choos on and I'm ready for spring!

Splurge vs steal? Today it was all about steals, but I have splurged, too. I will confess you later.

Wednesday, 9 April 2014

Indian summer meets Finnish winter

Tämän Isharyan malakiittisormuksen löysin sattumalta ikuisuus sitten marraskuussa Nathalie Schutermanin nettiputiikissa piipahtaessani, mutta valitettavasti en toiminut heti ja jäin ilman sormusta. Tai en nyt aivan: löysin sen myöhemmin toisaalta ja sillä kertaa toimin heti. Nyttemmin sormus on täydentänyt asua jos toistakin.


This is the gorgeous, ruby green malachite Isharya Goddess Honeycomb Ring that I saw in Nathalie Schutermann online store back in November.  I didn't click it into shopping bag then, but instead decided to come back after Christmas when the sale started. I shouldn't have waited, because it was all gone after Christmas. Thank God for Google - Nathalie Schutermann wasn't the only store selling this... 

Thursday, 3 April 2014

Loopissa

Olen nyt kolmen viikon ajan ollut iloinen aktiivisuusrannekkeen käyttäjä. Iloinen, sillä ranneke on täydellisesti täyttänyt tehtävänsä arkiaktiivisuuden raportoijana ja kannustajana. Se saa vaihtamaan hissin portaisiin ja motivoi lenkille tai kotitöihin sen sijaan, että istuisin sohvalla tv:n edessä läppäri sylissä. Eikä kellarikomeron tyhjentämiseen ryhtyminenkään tuntunut vastenmieliseltä, kun kannustimena oli koko joukko askeleita mittariin. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten paljon päivän aikana tulee istuttua. Puhumattakaan siitä, miten vähän ja miten tulee nukuttua.

Aktiivisuutta on helppo seurata päivän mittaan näytöstä ja hyvä niin, sillä iPhoneni pitäisi olla pykälää eli S-kirjainta uudempi malli, jotta mobiiliisovellus toimisi. Mutta tietsikalla homma toimii ja tähänastiset tulokset on taltioitu päiväkirjaan. Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen pelkkään rannekkeeseen, mutta ruokahalu kasvanee syödessä ja jossain kohtaa tehnee mieli investoida sykevyöhön. (Ja uuteen puhelimeen...)

Vesijuoksusta ei askeleita ole rekisteröitynyt yhden yhtä, hydrospinningistä sentään jotakin. Ällistyttävää puolestaan on, kuinka paljon askeleita kertyy myös ihan tavallisella rantalomalla. No, Dubain valtavalla lentokentillä käveltävät välimatkat olivat pitkiä, hotellin rantaa pitkin tuli vaellettua hellettä paossa useamman kerran päivässä ja muutaman kerran tuli nousua puoleksi tunniksi hotellin kuntosalin juoksumatollekin. Ja kertyyhän niitä askeleita shopatessakin.

Kunhan saan matkapyykit pestyä, -kuvat ladattua koneelle ja kissan takaisin kotiin, teen jonkun matkaraportin tapaisen tänne blogiinkin.

I've had my Polar Loop in my wrist for three weeks now. I'm very happy with it - turns out that I'm not as inactive as I thought I was. On workdays I need to do something extra to achieve 10.000 steps but like today I' will meet my goal just by doing my after-holiday laundry: by filling the washing machine and hanging laundry out to dry. This is a perfect trainer for me to keep record of my everyday life. I love love it.

I had a great holiday in the United Arab Emirates. After having done my laundry, downloaded the photos from the camera and picked up Sissi the cat back home, I'll find the time to write something about my journey.