Elämä on laiffii

Toisen elämäni neljäs ja blogini ensimmäinen vuosipäivä. Ihan tavallinen työpäivä - vailla juhlahumua - mutta sydämessä pakahduttava onnellisuuden tunne siitä, että sydän lyö, jalat kantavat ja silmät näkevät taas uuden kevään ja kesän tulon.

Kuvat ovat talvilomamatkaltani, upeasta Steigenberger Al Dau Beachin puutarhasta.

This is the forth anniversary of my second life and the first of this blog. I could not be happier. Actually, I might be slightly happier if I'd spent the day lying on a sunbed somewhere in Caribbean instead of having meetings in the office...

I took the photos during my winter holiday, in the beautiful garden of Steigenberger Al Dau Beach Hotel.

Recessonista

Laadukkaat vaatteet ja asusteet maksavat - paljon. Siksi on aika ajoin säästettävä, ja säästäminen onnistuu esimerkiksi pukeutumalla oman vaatekaapin luottovaatteeseen, joka voi olla vaikka ystävältä saatu Tara Jarmonin hame circa 2003.

Aina ihastuneita kommentteja keräävän hameen yhdistin valkoiseen puuvillapaitaan ja mustiin kenkiin - kaikki laatukkaita klassikoita vuosien takaa. Käsivarrella keikkunut laukku on kierrätetty ja kevätviimassa lämmittänyt laatuhuivi myös muutaman talven jo nähnyt. Uusinta uutta koko asussa oli viime syksynä ostettu Zaran villakangastakki ja Lindexistä päivänä muutamana pikkurahalla mukaan poimitut kuvan rannerenkaat.

I have an expensive taste but no unlimited fashion budget. Fortunately I have some timeless classics in my walk-in. The other day I took out this beautiful Tara Jarmon skirt circa 2003, given to me by a dear friend, combined it with a crisp white shirt and black pumps - and there it was: a perfect recession outfit. My tote, my scarf - both years old, too. Therefore I could splurge on these gorgeous high street cuffs, 9,95 euros each.  Come to think of it - weren't the cuffs actually a steal??

Terve ja ihana

Kävin eilen iltavastaanotolla Meilahdessa 4-vuotiskontrollissa ja sain taas terveen paperit! Päätä ei, luojalle kiitos, skannattu, joten lausunto pätee siis leuasta alaspäin :-) 

Askel oli keväisen kepeä, kun kipitin ratikkapysäkille ehtiäkseni kotiin katsomaan Neloselta Neljän tähden talkoita, jossa ystävien mökillä Vallilassa vaihdettiin terassin valokatetta ja istutettiin kukkia Roman Schantzin komennossa. Oopperan kohdalla vaihdoin ratikkaa juosten, punaisia valoja uhmaten - ja ehdin kuin ehdinkin kyytiin. Ja kohta sain kuulla, kuinka kauniit kengät minulla onkaan! Ja ihana punainen takki, jonka alta mekko helmahtaen (sanoisi siskontyttöni Siiri) pilkisti. Kaikenkaikkiaan ihana asu siis. Ja tämän minulle kertoi tuikituntematon, ystävällinen, fiftarityyliin pukeutunut naisihminen. Jos tuttujen kohteliaisuudet lämmittävätkin, niin tuntemattomien spontaani ystävällisyys ehkä vieläkin enemmän. 

Kiirehtiessäni tv:n ääreen jäi kuva tästä tuntemattoman kehumasta asusta ottamatta, mutta rekonstruktuoin sen sängyn päälle, kas näin:

Takki/coat Zara, kietaisumekko/wrap dress Issa London, kello/watch Michael Kors, rannekorut/cuffs Lindex ja kengät/shoes Sara Navarro.

I passed!! I'm healthy, fit as a flea - at least from the chin down.  (My mental health was not tested...) After receiving the good news I hurried home to watch Neljän tähden talkoot, starring my friends' cottage. Next best thing was, however, yet to come: a total stranger complimented my outfit on my way home in the tram. She loved my shoes, my dress, my coat - the whole outfit. Can't blame her - I liked the ensemble myself, too. Spontaneous compliments, coming from total strangers are always the best: because they don't have to give them, you know that they come from the heart. 

Kevään merkki

Kevät on virallisesti saapunut. Ai mistäkö sen tietää? Siitä, että meillä nostettiin eilen lauantaina ensimmäistä kertaa piiiiiitkän talven jälkeen verkko ikkunaan! Sissi istui uskollisesti ikkunalaudalla tuntikausia tuoksuttelemassa kevättä ja seuraamassa pihan ja ennen kaikkea naapuripihojen puissa parveilevien lintujen elämää.

Keväästä inspiroituneena putsasin talvisaappaat, laitoin ne laatikoihinsa ja työnsin ne moneksi kuukaudeksi yläkaapin perälle. Ei tule ikävä, ei varmasti.

It's official, spring has arrived in Helsinki! We had - for the first time in months - our kitchen window wiiiiide open with the screen/net to keep the cat inside. I think the cat was even happier than I was - she was sitting on the windowsill for hours keeping an eye on the birds and other wildlife in the backyard and looking very pleased. In honor of spring I also packed away all my winter boots - see you in November! You will not be missed.

Lempilelun paluu - The return of the toy

Meillä kävi maanantaina jääkaappipakastintohtorisetiä, kun tuo kylmäihme oli päättänyt kaikessa hiljaisuudessa jossain sunnuntai-illan ja maanantaiaamun välillä lakata pakastamasta. Nyt on marjasoppaa ja muuta pakastimesta pelastettua ruuaksi valmistettuna jääkaapissa viikon tarpeiksi.  Viikon verran odotellaan uutta elektoniniikkaosaa Saksasta tai Tampereelta saapuvaksi, ja pian keittiön nurkassa hurisee uudenveroinen Siemens.

Pääasiaan: kun sedät siirsivät jääkaappipakastimen pois kolostaan, löytyi sieltä alta Sissin lempilelu,  musta paksu kumilenksu. Oi niitä onnenpäiviä, joista olemme nauttineet siitä lähtien! Minä olen heitellyt lenksua sinne tänne ja kissa on sännännyt perään kantaakseen lenksun hampaissaan minulle uudestaan heitettäväksi. Tiistai-iltana neiti päätti ottaa lenksun sänkyynkin - siellä hän leikki sen kanssa niin, että sekä lakanat että yöunemme olivat vaarassa. Lopulta kyllästyin meuhkaamiseen ja piilotin lenksun petauspatjan alle yöksi.

No, torstaista kumilenksu onkin taas ollut kadoksissa. Epäilen, että se on jälleen päätynyt jääkaappipakastimen alle. Pahaksi onneksi korjaajat eivät ensi viikolla kaapin kimppuun palatessaan joudu siirtämään kaappia uudelleen, joten lenksu jää toistaiseksi kaapin alle. Tai sitten rakas karvavarvas kantaa sen jostain piilopaikastaan jonain päivänä.

Sissi's favorite toy, a black rubber band, made a short appearance, when I had to call professionals to see my fridge/freezer on Monday. To find out what the problem was they had to move the appliance and there it was, underneath it: THE rubber band. We had the most fun three days: me throwing it and Sissi catching it. Since Thursday the rubber band has been missing again, most likely it is back underneath the fridge. It was all fun and games until someone lost a rubber band...

Pakkomielteenä punainen huivi - Red scarf obsession

Mitä pidemmälle kevät edistyy (siitä huolimatta, että se näyttää edistyvän vain kalentereissa), sitä enemmän tarvitsen punaista huivia. Pääväriltään punaista huivia. Jossa ei ole sellaisia muita värejä kuten pinkkiä, fuksiaa tai oranssia.

Lähes jokainen asuni tuntuu kaipaavan juuri punaista huivia. Olen kolunnut läpi nettikauppoja ja -huutokauppoja, kiertänyt ketjuliikkeissä ja putiikeissa - laihoin tuloksin. Olen ollut varsin avoin hintaluokankin suhteen. Punaisia huiveja löytyy toki, mutta jos väri(t) miellyttää, on printti pielessä.  Jos printti miellyttää, on koko tai malli väärä. Ja jos sekä väri että printti ovat kohdallaan, on materiaali väärä. En innostu 100 % polyesteristä tai muuntokuiduista, varsinkaan silloin, kun hinta huitelee sadan euron tuntumassa tai pitkälti sen tuolla puolen.

Sen Hermès'n lisäksi olen varovasti lämmennyt vain kahdelle löytämälleni huiville. Molemmat ovat Alexander McQueenin. 

Periaatteessa en ole pääkallojen ystävä, mutta väri on herkullinen ja huivi 100 % silkkiä. Kukkahuivin printti on ihana, väri ja koko samoin, mutta materiaali on 85 % modaalia ja 15 % silkkiä - periaatteessa ihan ok, mutta hintaan nähden ei. 

Nyt yritän unohtaa punaisen pakkomielteeni ja suunnata huomioni toisaalle muutamaksi kuukaudeksi. Jos juhannuksen jälkeen olen edelleen vailla punaista huivia, oletan löytäväni näistä edes toisen tuhdilla alennuslapulla varustettuna. Onko joku muuten joskus kuullut Hermès'n alennusmyynnistä?

I am obsessed with red scarves. I SO need one for the summer. So far I've found two that meet my requirements. They are both by Alexander McQueen. Both more expensive that I'm willing to spend. So I will keep looking for the perfect one and should I have not found it by the time when summer sales begin, I will check if Net-a-porter has kindly discounted these. Or at least one.

Kuvat: net-a-porter.com

Straight @ Zodiak

Olin perjantaina ystävien houkuttelemana ja kanssa Kaapelitehtaalla katsomassa Zodiakin Straight-tanssiesitystä. Olen suhtautunut varauksellisesti nykytanssiin, mutta nyt päätin antaa itselleni tilaisuuden tulla toisiin ajatuksiin. 

Straight on (käsiohjelman mukaan) ylistys miessukupuolelle, ryhmien yksilöille. Esityksen alussa minua vaivasi kovasti, ettei esityksessä ollut selkeää juonta/tarinaa - ainakaan sellaista, jonka olisin ymmärtänyt - mutta sitten päätin, ettei minun tarvitsekaan ymmärtää, mitä lavalla tapahtuu, vaan heittäytyä nauttimaan teoksesta päätäni vaivaamatta. Ja loppujen lopuksi nauttiminen oli helppoa: viisi mielettömän taitavaa ja hyvännäköistä miestanssijaa tummissa puvuissa, ja hetken aikaa myös pöyristyttävän korkeissa koroissa. Vieresssäni istunut ystäväni sai jossain vaiheessa yhden tanssijoista, tietysti sen komeimman, syliinsä istumaan. Olisin huolinut minäkin ja istuinkin varmuuden vuoksi loppuesityksen polvet nätisti vierekkäin ja yhdessä enkä niin kuin siihen asti, polvi toisen päällä. Tanssijaa en enää syliini saanut, mutta esityksen viime metreillä katosta yllättäen pudotetuista mustista superpalloista yhden kylläkin...

Hesarin kulttuuritoimituksessakin oltiin melko hurmioituneita keskiviikon ensi-illasta. Esityksiä jo jäljellä jokunen ja lippujakin saattaa olla saatavilla - reilun parinkympin sijoitus lippuun kannattaa.

I went to see modern dance with my friends and neighbors on Friday. I've been very skeptical towards modern dance for some reason, but Zodiak's Straight was a fantastic performance. Five hugely talented (and good-looking) male dancer in dark suits. There might be tickets left for the coming performances, so go and get yours now - you're worth it!

Prank on pila, practical joke on käytännönpila

Työhistoriassani on ajanjakso, jota leimasivat käytännönpilat. Silloisella työpaikallani, sittemmin konkurssiin menneessä startupissa, käytännönpilat olivat lähes päivittäistä hupia. Varsinainen kujeilija oli kollegani Jukka, jonka pilojen kohteeksi jouduin usein itsekin. Kerrankin sateella otin töistä lähtiessäni töissä säilyttämäni varasateenvarjon, jonka sitten avasin ulospäästyäni. Päälleni satoi paperisilppua, jonka Jukka oli kuulemma jo kauan sitten sullonut sateenvarjon sisään. Vaihdoimme kerran myös yksissä tuumin pomolle Lontoosta räätäliltä saapuneeseen lähetykseen miesten mittapikkutakin tilalle minun Mangon bleiserini. Oli sitä kotona sitten ihmetelty ja ihan siellä vaatturiliikkeessä asti Lontoossa, josta tokikin oli vakuuteltu, ettei naisten Mangon bleiserin joutuminen laatikkoon ollut mitenkään mahdollista. Pilamme paljastui siis vasta seuraavana aamuna ja silloin ajattelin, että nyt me luultavasti saadaan selkäsauna...

Elvytin käytännönpilakulttuurin omassa henkilökohtaisessa elämässäni, kun Hurghadan lomaa suunnitellessani arvelin minuun kohdistuvan vähemmän huomiota paikallisten miesten taholta, jos minulla olisi sormus vasemmassa nimettömässäni. (Toiveajattelua, voidaan näin jälkeenpäin todeta.) Siitä se ajatus käytännönpilasta sitten lähti. Sormus, ikivanha Cartier Trinity -kopio löytyi omasta korulippaasta. Kerroin perheelleni ja vasemman käden sormilla laskettaville ystävilleni suunnitelmastani, muille en hiiskunut sanaakaan. 

Lähtöaamuna lähetin iPhonella T2-termnaalin Starbucksista kuvan sormuskädestäni Facebookiin. Yllätyskihlat poikivat nanosekunnissa ensimmäisen tekstiviestin ja olipa niitä lähetetty muistaakseni pari muutakin, kun perillä käynnistin puhelimen uudestaan. Lomalla seurasin iltapäivisin vuoroin hämmentyneenä, vuoroin huvittuneena Facebookiin kertyviä onnitteluja. Minä, vannoutunut vanhapiikako muka kihloissa - noinko huonosti ystäväni minut tuntevat. Kotiinpalattuani postasin uuden kuvan kädestäni, tällä kertaa ilman sormusta ja paljastin totuuden mielikuvitussulhasestani ja -kihlauksestani. Luojalle kiitos - onnistuin säilyttämään FB-ystäväni jekustani huolimatta. Ai niin, edellämainittu Jukka ei mennyt lankaan. 

I love practical jokes. I used to have a Practical Joke Master as a colleague and together we mastered a few legendary office pranks in the past. After the company went bankrupt (I'm certain that our practical jokes had nothing to do with that) I had other things in my mind and forgot all about pranks.

When I was planning my trip to Egypt I got an idea: if I had a ring in my ring finger would I be left alone by local men? (Didn't work, I received several marriage proposals.) After all, I was traveling alone. And then it hit me: this would be a perfect Facebook prank! I found an appropriate ring from my jewelry box and put it in my finger in the morning of departure. Then I took a photo of my left hand in Helsinki-Vantaa airport when having my morning coffee and croissant and posted it on Facebook. 

Congratulations kept flooding in during the next couple of days. I was totally amazed - don't these people know me: me, spinster, engaged?! I set the records straight and begged for forgiveness when I returned home. To this day I haven't lost any of my FB friends....

What's your star sign?

Net-a-porter kyseli horoskooppimerkkiä päivän uutissähköpostissaan. Nyt sielunkumppani löytyisi kenkien muodossa erittäin edulliseen kuudensadan euron hintaan. En vielä klikannut näitä leijonia ostoskoriin...

"Find your soulmate in Charlotte Olympia's cosmic collection." I am a shoe lover, but soulmate shoes - come on...

Kuva: Net-a-porter.com

Silk, silkier, silkiest

Muistattehan vielä ne neliönmuotoiset silkkihuivit? Ne, jotka minä(kin) hylkäsin viitisen vuotta sitten ja myin lähes viimeiseen omistamaani kappaleeseen kirpputorilla. No, nyt minusta on tuntunut jo jonkin aikaa siltä, että tuo klassinen silkkineliö on sittenkin taas ajankohtainen. Jemma-nimisestä paikasta lomalle mukaan löytyi beige-valko-harmaa huivi, jota sovittelin päähänkin The Editin inspiroimana. Mikä ei ollut minun juttuni. Samainen huivi oli kaulassani myös jotain viime viikon työasua täydentämässä. Hermès'n punaisesta huivikaunokaisesta haaveilinkin jo aiemmassa postauksessani.

Pankin räjäytti pääsiäissunnuntaina StylePlazan Sofia asupostauksellaan, jossa hänellä oli himoitsemani silkkineliö kaulassa, huolettomasti solmimatta jätettynä.

Kaivelinkin Sofian (tai oikeammin Sofian äidin) huivista inspiroituneena samasta hylättyjen huivien laatikosta pari unohtunutta, myyntivimmalta säilynytta huiviaarretta: Diorin sinikeltavalkoiseen logoprinttihuivin ja Dyrnberg/Kernin lasikiviprintein koristellun huivin. Löytyipä samasta laatikosta vielä pienempi luonnonvalkoinen Diorin CD-logohuivi ja ohut liukuvärjätty sinikeltavihreä silkkisifonkihuivi. Näillä päässen hyvään alkuun, mutta taidan tarkistaa vielä kirpputorikassit vintillä sekä katsastaa muutamat Helsingin vintageliikkeet ja Huuto.netin värikkäämpien silkkihuivien toivossa.

Tuon Diorin logohuivin olen ostanut Play it again Samista vuosia sitten ja osa sen viehätystä on sen salaperäinen historia. Yhteen huivin kulmaan on nimittäin ommeltu käsin nimikointilappu.

Remember twill silk scarves? Those colorful squares that I used to love and collect and later replaced them with big and beautiful Faliero Sarti scarves? I think I've fallen in love with them again. Fortunately I had kept at least some of my favorites. Like the white/blue/yellow Christian Dior scarf. And couple of beige ones. But I definitely need more, more colorful scarves. I intend to check flea markets, Huuto.net and some local vintage stores, hoping to find some beautiful silk scarves without breaking the bank. I'd love to own a Hermès scarf, but such an investments requires careful consideration (and savings!).

Liukuväriä

Minulla oli tänään kampaajalle hartaasti odottamani ajanvaraus, jonka olin tehnyt kuukausi sitten edellisellä käynnillä, kun otsatukkaa lyhennettiin ja väriä vähän lomaa varten kirkastettiin. No, nyt väri oli paahtavan auringon ja meriveden haalistama, ikävä juurikasvu puski näkyviin ja otsatukkakin oli  venähtänyt liian pitkäksi. Tehtaankadulle päästyäni pienenä yllätyksenä tuli, että oma luottokampaajani Azim oli sairiksella eikä kukaan ei ollut vaivautunut minulle siitä ilmoittamaan. Olivat kuitenkin ystävällisesti järjestäneet Iriksen huolehtimaan päästäni. 

Pienen henkisen nikottelun jälkeen istahdin - myönnetään, hieman epäilevänä - tuoliin ja kerroin, että olin ajatellut liukuvärjäystä. Turhaan epäilin, Iris innostui ajatuksesta ja hiuksista tuli hänen käsittelyssään oikein ihanat. Ja nyt minulla on siis isolla rahalla, värjäämällä tehty tukeva juurikasvu :-) Ennen kuin pääsin ovesta ulos, tarttui ikkunasta mukaan vielä näyttävä 'statement necklace'. 

I had an appointment in my favorite salon today, but unfortunately my very own, very dear hairstylist was on sick leave so I had been appointed to Iris. We've met before but I was still a bit doubtful - for nothing, because she was good. I love my new gradient hair, very restrained gradient hair. And my new statement necklace. Picture this: tanned skin, golden necklace, white blouse or shirt...  

And I love my very own assistant photographer, HFH Sissi - her feline highness <3.

Onnesta soikeana!

Tästä päivästä tuli oikeastaan aika hieno. Tai eikä mikään aika hieno, vaan fantastisen hieno! Monen päivän jännittämisen jälkeen ei aamulla Meilahdessa otetuista kuvista löytynyt valtavaksi helpotuksekseni mitään sellaista, mitä niissä ei pitäisikään olla. Ja iltapäivällä työpöydälleni ilmestyi juhlan kunniaksi pieni paketti, jonka sisältä löytyi - niin, SE sormus. 

Eikö olekin ihana! Käden alla viime kesän alesta ostettu, ahkerasti käytetty ja rakastettu Vivianne Westwoodin Union Jack -silkki/villahuivi.

This turned out to be a fantastic day. First I got the best news concerning my health - no nasty lumps this time either. Later in the afternoon my YSL Arty arrived, finally. Isn't it gorgeous!? The scarf underneath my hand is Vivianne Westwood's distressed Union Jack wool and silk-blend scarf, a beloved bargain from Net-a-porter summer sale.

The gold cuff

Minä olen aina ollut kultatyttö - siitäkin huolimatta, että muoti syrji pitkään meitä kullan kimalluksesta pitäviä. Kulta on ollut 'so last season' - vanhanaikaista, muka mummojen juttu - hopean hohtaessa muodikkaana, mutta omiin lämpimiin väreihini kulta vaan kertakaikkiaan sopii hopeaa paremmin. 

Viime aikoina me kultatytöt olemme kuitenkin eläneet kulta-aikaa muodin harjalla. The Edit, Net-a-porter.comin julkaisema uusi muotiraamattu nosti kultaiset rannekorut (tietääkö joku asiallisen käännöksen cuff-sanalle?) kahdenkymmenenviiden kauden avainasu(stee)n joukkoon. Kiitos. Ulkoilutan siis Ela Stonen leijonaa ranteessani ahkerasti tulevana keväänä ja kesänä.

"The gold cuff. Buy now and wear forever. The gold cuff is in its element this season, adding a special touch to head-to-toe white or bold color looks"(The Edit). I rest my case.