Bad gone better

Tämä päivä ei alkanut kovinkaan hohdokkaasti. Ehdin bussilla rautatientorille asti, kun tajusin unohtaneeni läppärin kotiin. Kävelin saman tien takaisin kodin suuntaan menevään bussiin, hain koneen kotoa ja hyppäsin taas bussiin. Yli tunti siihen meni, vaikka asun kantakaupungissä ja työpaikkani on aivan Helsingin ytimessä. Olin niin turhautunut itseeni, että verenkiertonikin taisi pysähtyä aamupäiväksi. Pidän unohdusta universumin lähettämänä merkkinä siitä, että työt tehdään työpaikalla ja vapaalla ollaan kuin Ellun kanat. Lounaalla jälkkäriksi nautittu tuplajäätelö sai aikaan sen, että vähän jo nauratti. Iltapäivällä uusi kollega tarjosi tupaantuliaisskumpat ja -pullat huoneessaan - ja taas harmistus väheni. Loppuiltapäivän ja alkuillan istuin Hymyssä (voiko tuon nimisessä paikassa olla pahalla tuulella - ei voi) ystäväni kanssa kahvin ja raakakakkujen ääressä. 

Uusi katastrofi oli lähellä, kun takkia pukiessani huomasin yhden napin pudonneen. Vintagetakista, jonka napit on päällystetty takkikankaalla! Aikamme pyörimme siinä pöydän ympärillä nappia etsimässä ja kas - henkilökunta oli poiminut sen vähän aikaisemmin talteen lattialta! Näyttää siltä, että päivä saatiin pulkkaan huomattavasti aamua paremmissa fiiliksissä.

I was pretty sure that this day was doomed after having forgotten my laptop home in the morning. Thank God no. Some of my frustration went down together with a double portion of ice cream that I had at lunch. Later in the evening after having coffee and cake with a friend I thought I'd lost a coat button - a very irreplaceable button - but the girl working at the counter of the coffee shop had found it from the floor! I was so happy - I was back on the lucky track again. 

Photo: Zadig & Voltaire

Life as a refugee

Olen asunut nyt yksitoista viikkoa putkiremonttipakolaisena ystäväni asunnossa. Ensimmäinen mahdollinen valmistumispäivä oman kodin remontin osalta on 13.5.,  neljän ja puolen viikon kuluttua. Pakolaisuus on mennyt ennakko-odotuksiin nähden yllättävän hyvin, vaikka olenkin ikävöinyt välillä todella paljon omaan kotiin. Meillä on kuitenkin Sissin kanssa ollut käytössämme mukava ja siisti, lähellä omaa kotiamme oleva valmiiksi kalustettu asunto, johon olemme muutamien omien tavaroidemme kanssa miltei kotiutuneet. Tänään tosin olen kolmesti lyönyt pääni parven reunaan... 

 

Aluksi oudointa täällä asumisessa oli se, ettei täällä tuoksunut meiltä. Se asia on korjaantunut viikkojen myötä ja luultavasti osaltaan helpottanut kotiutumista. Kaikkein yllättävintä on ollut se, kuinka vähillä tavaroilla sitä loppujen lopuksi pärjää. Minulla on siellä remontin keskellä - huolellisesti muovien sisään pakattuna - paljon tavaraa, jota en juurikaan olen näinä viikkoina kaivannut. Saattaa olla, että kesän kirpputorikassiin päätyy paljon tavaraa. On toki niitäkin tavaroita, joita olen kaivannut. Kuten sukkapuikkoja siinä vaiheessa, kun pyöröpuikolla ollutta pipotekelettä piti ruveta kaventamaan. Tai sitä pientä öljypulloa, jolla olen fillarin ketjuja rasvannut. Tai niitä harvoja jumppavaatteita, joita omistin ennestään.

Koska tässä väliaikasessa, reilun 20 neliön kodissani on minun ja ystäväni tavaroita, ei tämä ole varsinaisesti sisustuslehtikelvollisessa kunnossa. Minulle tämä on ollut huiman kasvun paikka: täällä on pakko ottaa rennosti, koska tästä asunnosta ei näillä kamoilla yksinkertaisesti saa kivannäköistä isollakaan vaivannäöllä. Näissä kuvissa ei näy nyssäköitä, täyteen tungettuja naulakoita ja vaatetankoja eikä kaappiin sullottuja tavaroita, vaan nykyisen asumisemme kauneimpia paloja. 

 

This is my eleventh week as a plumbing renovation refugee. All this has been surprisingly painless, but today when I've hit my head three (!) times already in the beam of the loft bed I've missed home.. The apartment belongs to a dear friend of mine and she was a darling to let us come here to live. The 20+ square meters are filled with her things and my things so the place is sort of an eyesore in general. Not something to flaunt in an interior design magazine. But this is close to my home and therefore I have an easy access to the site. I've been very surprised to notice with how few things you manage. I have a feeling that a lot of what I now have under the wrap at the site will end up in flea market...