Monday 20 July 2015

Kielletyt tunteet

Tänä kesänä minulle ei käynyt kuten kesällä 2011, jolloin liput Mäntyharjun kesäteatteriin jäivät hankkimatta. Lauantaina otimme äidin kanssa nokan kohti Mäntyharjua etukäteen ostetut liput laukussa. Mäntyharjun kesäteatterin vetonaulana oli nimittäin tänäkin kesänä( Kake Randelin, idolini teinivuosilta. Kielletyt tunteet perustui jollain lailla löyhästi Kake Randelinin elämään, mutta ei sillä juonella eikä niillä harrastelijanäyttelijöillä niin väliä, mutta se Kake - se oli ihan yhtä ihana kuin silloin kaukana 80-luvulla! Ehdottomasti ihaninta siis todellakin oli, kun Kake ilmestyi lavalle tai johonkin huudeille laulamaan.



Olin itse asiassa unohtanut koko Kake Randelinin noin viideksitoista vuodeksi kunnes pari (no, ehkä noin neljä) vuotta sitten Satuhäät-ohjelmassa soitettiin taustalla Kaken Tätä kukkaa en hukkaa -biisiä. Siltä istumalta kaivoin Kaken Spotifysta. Kesällä 2011 jäi tosiaan siihen ensimmäiseen Kaken elämään perustuvaan näytelmään liput hankkimatta ja Kake sai puolestani olla rauhassa myös Spotifyssa, mutta nyt alkukesästä bongasin Kielletyt tunteet Facebookista ja ostin heti itselleni ja äidille liput. Hyvä niin, sillä sittemmin kaikki näytöksen olivat loppuunmyydyt. Ei niitä tosin montaa ollutkaan - lauantain esitys oli tokavika. (Lukuunottamatta elokuun 13. päivän ylimääräistä esitystä.)

Esityksen jälkeen oli pakko jonottaa nimmari ja yhteiskuva. Ehdottomasti kesän kohokohta!



The Man in the picture is Kake Randelin, a Finnish artist. I used to be a big fan of his in 1980's. He was playing a leading role this July in a play called Kielletyt tunteet (Forbidden feelings - one of his big hits) in Mäntyharju open-air theater, playing himself. What can I say: never mind the plot or the lousy acting of the whole comedy troupe - I went to see Kake and Kake I saw. I'm happy. The signed photo sort of topped off the evening as you can see from the expression on my face :-)

No comments:

Post a Comment