Wednesday 25 September 2013

Ei.

Ihastuin toissalauantaina kovasti tummansiniseen silkkipaitaan, jota en kuitenkaan harkitsevana (hah!) kuluttajana noin vain heti kotiuttanut. Soitin liikeeseen seuraavana tiistaina puolen päivän jälkeen kysyäkseni, josko kokoiseni paita riippuisi edelleen henkarissaan ja jos kyllä, voisivatko he varata sen minulle. Kerroin ehtiväni liikkeeseen ennen sen sulkemisaikaa eli vajaan viiden tunnin kuluttua. Vastaus oli tyly 'ei'. Oikea asenne nyt, kun kivijalkakaupoissa kauppa on kuihtumaan päin?!

Minua nyppi tuo jyrkkä 'ei' niin paljon, että kävin katsomassa, josko paita löytyisi netistä, mutta pikaisella haulla sitä ei löytynyt, ei ainakaan Suomeen toimitettavaksi. Paita oli kuitenkin niin kiva, että päädyin hakemaan sen korkeasta närkästyskertoimesta huolimatta Fredalta. Liikkeestä tai sen  asiakaspalvelusta minulla ei muuten ole huomautettavaa - henkilökunta on aina ystävällistä ja avuliasta ja valikoima herkullinen.



Some time ago I fell in love with a navy Gerard Darel silk blouse. However, I left it in the store. I called the store the following Tuesday afternoon and asked if they could kindly put aside the blouse for me. I told I would be in the store the same day before the closing time, which was less than five hours later. The answer was a firm 'no'. 

I was so pissed off that I went to see if I could find the same blouse online. I did find it but the brand's online store doesn't deliver to Finland. I loved the blouse so much that I ended up buying it from the store, despite the very high irritation factor. I do say, though, that usually the service is very friendly and the staff is most helpful in this particular store.

No comments:

Post a Comment