Saturday 25 May 2013

Kesäherkku

Rakastan varhais- ja kesäkaalia! Kaalilaatikkoa en itse tee, koska se olisi vain kalpea varjo äidin kaalilaatikon rinnalla, mutta kesäisin korvaan usein erilaiset vihreät salaatit kaalilla. Tämän herkullisen kaalisalaattireseptin olen poiminut aikapäiviä sitten talteen Chicling-blogista. Olen syönyt sitä sekä lisäkesalaattina että sellaisenaan kuten tässä eräänä aurinkoisena iltana.  Sen lisäksi, että kaalisalaatti on superhyvää, se on myös helppo ja nopea valmistaa: kaksi kananmunaa kiehumaan, sillä aikaa pienehkö varhaiskaali leikataan suikaleiksi (kanta tietysti poistetaan) ja purkilliseen kermaviiliä sekoitetaan puoli punttia tilliä hienoksi hakattuna tai leikattuna, ruokalusikallinen sinappia, loraus sitruunanmenua, ripaus suolaa ja muutama reipas kierros mustapippuria myllystä. Kovahkoksi keitetyt kananmunat hienonnetaan haarukalla ja sekoitetaan kermaviilikastikkeeseen. Sitten sekoitetaan kaali ja kastike. Valmista tuli: lautaselle ja haarukoimaan!

Tätä kuvaa katsellessa on pakko taas ihastella lautasta salaatin alla. Sain kummitädiltäni aikoinaan ensimmäiset Tuuli-sarjan lautaset lahjaksi. Sittemmin olen Tuuli-astiastoani kasvattanut itsekin.  Koska sarjaa valmistettiin vain noin nanosekuntti kultaisella kahdeksankymmentäluvulla, voi jokaisen täydennysosan löytymistä pitää pienenä ihmeenä. 



If you love summer cabbage like I do, try this delicious recipe. You can have it as a side salad or as your main course like I had the other day. While the two eggs are boiling, cut the cabbage and mix 200 g of sour cream, a good handful of finely chopped fresh dill, one table spoon of mustard, a squeeze of lemon, a pinch of salt and lots of freshly ground black pepper. Chop the boiled eggs with fork and mix them in the sauce. Then mix the cabbage and sauce. Voilà - you're done! Eat and enjoy.

2 comments:

  1. no mutta, tämä menee kokeiluun heti - tai ainakin lähipäivinä kun kauppaan pääseen! Terv ingrid

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ingrid, tulet ihastumaan ikihyviksesi! Bon appetit!

      Delete